Hallitus lupaa omalääkärimallia, mutta leikkaukset vaarantavat sen toteutuksen

Ajatuksia ja näkökulmia

Omalääkärimalli on herättänyt vilkasta keskustelua syksyn aikana, ja monet ovat ilahtuneet hallituksen aikeista edistää sitä. Ajatus omalääkäri-omahoitaja-omatiimi -mallista on hyvä, ja myös SDP on ajanut sitä jo pitkään. Omalääkärimalli parantaa hoidon jatkuvuutta, mikä johtaa tutkitusti parempiin hoitotuloksiin.

Toteutustapa herättää kuitenkin huolta – onko hallitus valmis luomaan mallin, joka todella parantaa hoidon saatavuutta ja jatkuvuutta? Hallitus on jo hehkuttanut tulevaa omalääkärimallia, vaikka se ei pysty vielä kertomaan mitään konkreettista siitä, miten malli toteutettaisiin käytännössä. Jos hallitus on tosissaan omalääkärimallin kanssa, sen pitäisi ensin muuttaa omaa politiikkaansa. Mallin toteuttaminen on lähes mahdotonta, jos hallitus ei ensin peru sote-palveluihin kohdistamiaan leikkauksia ja hoitoon pääsyn heikennyksiä, kuten hoitotakuun pidentämistä kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen.

Lääkäriliiton politiikkajohtaja Jukka Mattila otti kantaa myös MTV:n haastattelussa 25.11.2024 toteamalla, että hoitotakuun romutusesitys hyvinvointialueiden rahoituksen vähentämisineen, ei tue omalääkäriratkaisua. Mattila sanoo, että omalääkärin toiminnan perusominaisuus on sujuva hoitoon pääsy ja se on etu lääkärin oman työn sujuvuudelle ja tietysti potilaalle. 

Hallitus on kertonut haluavansa sitoa omalääkärimallin yksityisen terveydenhuollon Kela-korvausten korotuksiin. Omalääkärimalliin ei kuitenkaan tarvita yksityistä Kela-korvausmallia, vaan se olisi toteutettavissa hyvinvointialueilla jo tällä hetkellä. Omalääkärimalli voi parantaa suomalaisten terveydenhuoltoa merkittävästi, mutta se edellyttää hallitukselta resursseja, konkreettisia suunnitelmia ja sitoutumista julkisen terveydenhuollon vahvistamiseen.

Teksti on julkaistu myös mm. Aamupostissa 12.12.2024