
Sain kunnian pitää juhlapuheen Jokioisten SAK:n paikallisosaston vappujuhlassa. Alla puhe kokonaisuudessaan.
Arvoisat kuulijat, hyvät ystävät ja toverit!
Hienoa viettää täällä yhdessä teidän kanssanne vappua!
Vappu, sen erilaisine merkityksineen tuo ihmisiä yhteen, jolla on tässä ajassa aivan erityinen merkitys. Viime vuodet ovat olleet monin tavoin raskaita, ja ne ovat perustavanlaatuisella tavalla horjuttaneet ihmisten turvallisuuden tunnetta. Toivoa, valoa ja turvallisuutta on kuitenkin luonut se, että suurissa, varsinkin kansakuntamme turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä, myös eri puolueet, yhteiskunnan eri sektorit ja laajemmin kansalaiset ovat löytäneet toisensa.
Maailmanpoliittinen tilanne ei ole rauhoittunut, vaikka tämän kevään aikana katseemme on ollut enemmän maan sisäisissä asioissa eduskuntavaalien myötä. Päinvastoin kiristyvä ilmapiiri on niin meillä Euroopassa kuin maailmalla laajemminkin läsnä. Ilmastonmuutos, luontokato sekä taloudellisiin haasteet tarvitsevat jatkossakin ratkaisuja. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden parantamista kaivataan kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla yhä edelleen.
Tätä vappua juhlistamme odottavissa tunnelmissa näin hallitusneuvottelujen alla. Lehtien otsikoissa kerrotaan, kuinka Suomi heilahtaa nyt vasemmistolaisen hallituksen jälkeen historian oikeistolaisimman hallituksen aikaan, jos nyt hallitusneuvotteluissa olevat puolueet, kokoomus, perussuomalaiset, kristillisdemokraatit ja RKP, muodostavat hallituksen.
Haasteellisia aikoja kohdatessa pitkäjänteisyydelle ja kansan yhtenäisyydelle on aivan erityinen tarve. Yhteiskunnan kulkua kohti parempaa huomista pitää rakentaa yli vaalikausien eivätkä aikakautemme globaalit suuret haasteet ratkea hetkessä. Ilmastotavoitteita ei saavuteta eikä vihreä siirtymä toteudu, jos suunta muuttuu neljän vuoden välein. Tällä hetkellä vihreän talouden investointeja suunnitellaan ympäri Suomea. Me emme saa hukata näitä kestäviä tulevaisuuden työpaikkoja. Suomi menestyy silloin kun katse on kirkkaasti tulevaisuudessa, eikä peräpeilissä. Tai kuten Antti Herlin totesi Helsingin Sanomien haastattelussa vaalien jälkeen:
”Suomessa on tähän asti oltu enemmän etujoukoissa kuin jälkijoukoissa, ja se on hyvä. Jos olet etujoukossa, sinä myös muovaat tulevaisuutta. Jos olet jälkijoukossa, sinun on vain pakko sopeutua siihen, mitä muut tekevät”. Pidetään siis muutos ja tulevaisuus omissa käsissä.
Yhteiskunnan turvallisuus rakentuu myös sen varaan, kuinka yhtenäisiä olemme. Yhteiskunnassa, jossa ihmiset kokevat olevansa yhtenäisiä ja jakavansa vastuun yhteisistä asioista, on vähemmän pelkoa ja epävarmuutta, ja ihmiset voivat tuntea olonsa turvallisemmaksi.
Rakennammeko työmarkkinoilla parempaa työelämää ja yhteistä tarinaa Suomen menestyksestä, vai viedäänkö muutoksia läpi rikkoen ja repien? Ammattiyhdistysliikkeen puolelta on jo tarjottu yhteistyön kättä hallitusneuvotteluihin. Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto, joka pitää tänään puhetta Forssan torilla, on vedonnut viime viikolla siihen, että hallitusohjelmaantehtäisiin kirjaus siitä, että työelämää ja työmarkkinoita koskevat asiat päätetään kolmikantaisesti.
Tämä rakentaisi myös luottamusta järjestöjen ja tulevan hallituksen välille. Olisi tietenkin myös viisasta hyödyntää työmarkkinaosapuolien osaamista sekä hakea varmuutta päätöksille sillä, että niiden takana olisi työntekijöiden ja elinkeinoelämän yhteinen ääni. Hallitusneuvotteluja käyvillä pääpuolueilla, kokoomuksella ja perussuomalaisilla on siis mahdollista valita, lähtevätkö he rakentamaan vai rikkomaan luottamusta.
Koronapandemiasta ja Venäjän aloittaman sodan vaikutuksista huolimatta Suomen työllisyys on ennätystasolla. Marinin hallituksen asettama työllisyystavoite ylitettiin luomalla luottamusta työelämään, parantamalla työvoimapalveluita sekä mahdollistamalla elinkeinoelämän investoinnit. Työllistävä kasvu on myös julkisen talouden vakauttamisen tärkein työkalu: prosenttiyksikkö lisää työllisyysasteessa tarkoittaa puolta miljardia euroa julkisessa taloudessa. Tämä osoittaa sen, että pakkoa rikkoa ei ole, vaan vaihtoehtoja on.
Mitä kovemmat ajat ovat edessä, sitä tärkeämpää on, että päätökset tehdään oikeudenmukaisesti ja niin, että kaikki pysyvät mukana. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, ettemme lähde repimään euroja heiltä, jotka jo valmiiksi taistelevat jokapäiväisessä arjessa selviytyäkseen elinkustannusten noususta. Juustohöylämäiset ja rajut leikkaukset esimerkiksi sosiaaliturvaan ja sosiaali- ja terveyspalveluihin voivat olla teknisesti helppo toteuttaa, mutta seuraukset kauaskantoisia ja kovia. Haavoittuvimmassa asemassa olevien tukeminen ei saa olla pelkkää juhlapuhetta.
Kärjistyvässä ja polarisoituvassa maailmassa toivoisin, että Suomessa olisi vähemmän vastakkainasettelua ja enemmän yhtenäisyyttä. Tämä ei tarkoita sitä, ettei meillä ei olisi vaihtoehtoja. Esimerkiksi jos kuuntelemme asiantuntijoiden ajatuksia valtion talouden tasapainottamisesta, ei nuokaan puheenvuorot ole yksituumaisia, vaan on olemassa erilaisia näkemyksiä siitä, kuinka sopeuttamista tulee tehdä ja millä aikataululla.
Hyvät toverit, Suomea voi rakentaa luottamuksen ja sopimisen kautta. Taloutta voidaan tasapainottaa oikeudenmukaisella tavalla ja maapalloa voidaan rakentaa kestävämmäksi ja näin luoda työtä ja toimeentuloa ihmisille. Kestävää yhteiskuntaa rakennetaan pitämällä kaikki mukana. Vaihtoehtoja on.
Kuten aikaisemmin totesin, kansakunnan yhtenäisyydellä on valtava merkitys. Suurinta vastuuta tästä yhtenäisyydestä kantavat he, jotka yhteiskunnassa käyttävät eniten valtaa. Toivon, että tämä ymmärretään nyt myös Säätytalolla, kun uudesta hallitusohjelmasta neuvotellaan. Mauno Koivisto sanoi: ”Turvallisuus syntyy yhtenäisyydestä ja vastuullisuudesta.”
Näillä sanoilla haluan toivottaa teille kaikille oikeudenmukaista sekä valoisaa vappua! Pidetään huolta toisistamme ja pidetään kaikki mukana!
Kiitos!
Kommentit