Rohkeutta luopua

Tämä vuosi on ollut meille kaikille poikkeuksellinen. Olen vuoden aikana useampaan kertaan pysähtynyt pohtimaan tulevaisuutta. Viimeksi näin tein ajan kanssa Rukalla. Luonnossa mieli rauhoittuu ja ajatukset kirkastuvat.

Rohkeus on aina puhutellut minua ja rohkeudella olen aina tavoitellut uusia tehtäviä viime vuosina. Kuluvan syksyn aikana olen saanut uusia luottamustehtäviä, joista olen koko sydämestäni innostunut, iloinen ja todella kiitollinen. Kun olen keskustellut ihmisten kanssa, ovat he antaneet kiitosta erilaisten luottamustehtävien ansiokkaasta hoitamisesta. Uskallan sanoa, että nämä sanat ovat tuntuneet myös ansaituilta.

Olen aina halunnut hoitaa kunnialla tehtävät, joihin olen tullut valituksi. Tämä on yksi syy siihen, miksi olen päättänyt, etten tavoittele enää jatkokautta Hämeen Sosialidemokraattien puheenjohtajana. Hämäläiset demarit valitsevat uuden puheenjohtajan 7.11.2020 pidettävässä piirikokouksessa.

Hämäläiset demarit ansaitsevat puheenjohtajan, jolla on aikaa paneutua täysin piirin toiminnan kehittämiseen ja poliittiseen johtamiseen. Neljä vuotta piirin puheenjohtajana ovat olleet hyvin opettavaisia ja olen saanut tehdä töitä upeiden ihmisten kanssa. Näihin vuosiin on mahtunut onnistumisia ja varmasti myös epäonnistumisia, mutta olemme yhdessä tekemisellä saaneet myös tuloksia aikaan ja vaalejakin on voitettu.

Tähän ratkaisuun vaikutti myös nykyinen elämäntilanteeni.

Vaikka tiedän päätöksen olevan oikea, ei se ole ollut helppo.

Joskus vaaditaan myös rohkeutta siihen, että uskaltaa luopua.

Rohkeudella ja sydämellä

Miia

Kommentit

Jätä kommentti