Sunnuntaina 9.10.2022 avattiin Riihimäen skeittiparkin laajennus ja uusi legali eli laillinen graffittiseinä. Sain kunnian avata parkin laajennuksen.
Skeittiparkin laajennus lähti liikkeelle Tomi Hännisen osallistuvan budjetoinnin ehdotuksesta vuonna 2021. Vaikuttamisessa pitkäjänteinen työ palkitaan ja niin kävi myös tämän parkin kanssa. Oli hienoa nähdä, miten tämän projektin ympärille syntyi ilmiö, jossa nuoret ja lapsiperheet lähtivät aktiivisesti kampanjoimaan parkin puolesta. Tämä on demokratiakasvatusta parhaimmillaan! #RakasRiksu todella tehdään yhdessä.
Vaikka tämä projekti on tehty yhdessä kaupunkilaisten kanssa, ei avajaisia olisi juhlittu tänään ilman Tomin panosta. Tämän lisäksi Tomi on ahkeroinut mm. BOXIT-katutaideprojektissa sekä lukuisissa tapahtumissa ja tietenkin Canstore itsessään on luonut ympärilleen aivan uudenlaista kaupunkikulttuuria.
Kuten tänään avajaispuheessani sanoin, maailma tarvitsee lisää Tomin kaltaisia ihmisiä, jotka pitää huolta paikallistason pienistä asioista, mutta haluaa myös parantaa maailmaa laajemmin. Suuri kiitos Tomille sekä kaikille tähän projektiin osallistuneille!
Osallistuvan budjetoinnin ideahaku on taas käynnissä! Riihimäki jakaa vuosittain osbun kautta 100 000 euroa! Siitä löydät lisää tietoa täältä: https://www.riihimaki.fi/…/osallis…/osallistuva-budjetointi/
Ideoikaa siis rohkeasti jatkossakin!
Kommentit