Kunta ja alueet työryhmässä etsitään vastauksia tulevaisuuden muutoshaasteisiin

Miian mietteitä

Kuntien kehittäminen ja tulevaisuuden haasteiden ratkominen, näistä jaksan innostua joka päivä! 

Vuosi 2020 oli ainakin tällä erää viimeinen Hämeen Sosialidemokraattien puheenjohtajana. Intohimo vaikuttamiseen on säilynyt, kohteet vain vähän vaihtuvat. Puoluehallitustyöskentelyn lisäksi seuraavina vuosina saan toimia puheenjohtajana kuntaministeri Sirpa Paateron kanssa SDP:n Kunta ja alueet -työryhmässä.

Työryhmätyöskentelyä kuvataan näin:

”Tavoitteena on löytää sosialidemokraattisia ratkaisuja muutoshaasteisiin sekä niiden pohjalta tavoitteita kestävämmän yhteiskunnan rakentamiseen. Tämän lisäksi työryhmät osallistuvat ajankohtaiseen poliittiseen valmisteluun omalla vastuualueellaan, kuten vaaliohjelmat tai hallitusohjelmaneuvottelut.” 

Ei ihan pikkujuttu, mutta työryhmässä on niin timanttisia ihmisiä, joilla on laajaa osaamista, näkemyksellisyyttä ja kokemusta, ettei tehtävä ole mahdoton. Työryhmä on nyt kokoontunut muutamia kertoja. Yksi tämän puoluekokouskauden isoimmista asioista on hahmottaa millaisia kuntia haluamme tulevaisuudessa rakentaa sote-uudistuksen jälkeen. Miten edistämme hyvinvointia, osaamista ja elinvoimaa tulevaisuuden kunnassa? Näihin kaikkiin on hienoa lähteä etsimään vastauksia tällä porukalla.