Joka vuosi Asunnottomien yö herättää ihmetyksen siitä, miten yhteiskunnassamme voi olla näin suuri määrä ihmisiä, joilla ei ole omaa kotia. Asunnottomuuden määrittely on vaikeaa, koska se on moniulotteinen ongelma, joka tekee myös asunnottomien määrän arvioinnin haastavaksi. Asunnottomuuten liitetään mielenterveys- ja päihdeongelmia ja usein nämä voivatkin olla ilmiön taustalla, mutta eivät aina.

Pääkaupunkiseudulla pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista aiheuttaa erilaisia ilmiöitä kuin muualla Suomessa. Tuskaisena seurasin vierestä kun läheiseni etsi asuntoa Helsingistä. Edes vakituinen työ, luottotiedot ja valmiit takuuvuokrarahat eivät tehneet asunnon löytämistä helpoksi, mutta entäpä jos näitä ei olisi ollut?

Koska asunnottomuuteen johtaneet syyt ovat moninaisia, on myös asunnottomuuden hoitaminen yhteispeliä velkaneuvonnasta aina kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen turvaamiseen asti. Asunnottomuutta ei poisteta ainoastaan asunnoilla, vaan ihmiset tarvitsevat tukea elämänhallintansa toimivista sosiaali- ja terveyspalveluista. Työllisyydenhoidolla on merkittävä rooli tämän yhteiskunnallisen ongelman ratkaisemisessa.

Olen työssäni tavannut asunnottomia ihmisiä, joista toiset ovat majaileet kavereiden asunnoissa ja toiset taas asustelleet rappukäytävissä ja erilaisissa asuntoloissa. Jokaisen asunnottoman tarina on ollut yksilöllinen, mutta kaikkia asunnottomia on yhdistänyt häpeän tunne omasta asunnottomuudesta. Tuohon häpeän tunteeseen pääsee hyvin käsiksi lukemalla tutkija Riitta Granfeltin ”Kertomuksia naisten kodittomuudesta”. Omaa kotia osaa arvostaa eritavalla tämän lukukokemuksen jälkeen.

—

Asunnottomien yötä vietetään vuosittain 17.10. YK:n köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä.