Saksalaiset joulumarkkinat Riihimäellä

Miian mietteitä,Tunnelmia

Sain kunnian esittää Riihimäen kaupungin tervehdyksen Saksalaisilla joulumarkkinoilla, joka on luettavissa alla. Upeaa, että meillä on kaupungissa aktiivisia toimijoita, jotka tuovat kaupunkiin saksan kielen lisäksi saksalaista kulttuuria ja ylläpitävät omalta osaltaan ystävyyskaupunkitoimintaa.

Myös Demarit olivat tuttuun tapaan markkinoilla mukana ja kampanjoimassa meidän upean Tuula- presidentinvaaliehdokkaan puolesta.

”Arvoisa Saksan suurlähetystön edustaja lehdistöpäällikkö Joachim Bussiain, Bad Segebergin valtuuston puheenjohtaja rouva Ingrid Altner sekä Suomi-Saksa yhdistyksen edustajat, minulla on ilo tuoda teille Riihimäen kaupungin terveiset perinteiseksi muodostuneille joulumarkkinoille.

Riihimäen saksalaiset joulumarkkinat ovat jo kymmenen vuotta vanha tapahtuma. Näiden markkinoiden aikana ilma ei aina ole ollut mitä kaunein, mutta silti ovat ihmiset lähteneet liikkeelle ja kohdanneet vuosi toisensa jälkeen näillä markkinoilla. Suuri kiitos tästä tilaisuudesta.

Mutta, te teette paljon muutakin yhdistyksen nimissä, kuin Saksalaisia joulumarkkinoita. Tärkein tehtävä mielestäni on se, että pidätte vahvasti yllä saksan kieltä sekä saksalaista kulttuuria. Maailma kapenee voimakkaasti, jos panostamme pelkästään suomen, ruotsin ja englannin kieleen.

Saksan kieli on vanha kulttuurikieli, jota on hyvä pitää yllä niin yhteiskunnan kuin muiden toimijoiden avulla. Saksan kieltä puhuu äidinkielenään yli 100 miljoonaa ihmistä ja se on puhujamäärältään Euroopan suurin kieli. Keski-Euroopassa matkaillessa saksan kielen auttavakin osaaminen on valttia.

Saksalainen kulttuuri on luonut suurenmoista taidetta, eikä vähiten kirjallisuuden alalla. Mikä olisikaan sen hienompaa, kuin pystyä lukemaan teos sen alkuperäisellä kielellä.

Hyvät kuulijat, Riihimäki hyväksyi juuri uuden kaupunkistrategian. Strategiassa on suuressa roolissa kolmannen sektorin toimijat, niin kuin Suomi-Saksa seura on. Te toimitte nuorison keskuudessa, jakaen stipendejä Riihimäellä kouluja käyvien oppilaiden kesken. Tutuiksi ovat tulleet monelle riihimäkeläiselle myös asiantuntija-illat ja keskustelukerhot, joissa perehdytään syvällisemmin saksalaiseen maailmaan ja sen kulttuuriin.

Ilman teidänlaisia aktiivisia toimijoita voisimme vajota nukkumalähiöksi. Siksi Riihimäen pitää mahdollistaa järjestöille ja kuntalaisille foorumit, joissa jokainen voi toteuttaa itseänsä itsensä ja Riihimäen parhaaksi. Erilaisten ihmisten kohtaamisissa syntyy uudenlaista luovaa kulttuuria ja yhteisöllistä toimintaa. Tätä kautta parantuu myös asukkaiden hyvinvointi ja tyytyväisyys.

Riihimäki katsoo yhdessä teidän kanssanne valoisaan tulevaisuuteen.

Kiitos.”