Yleinen

Vaaliteema 2: Yhteistyö

Yhteistyö yli puoluerajojen on ollut yhteiskuntamme ominaispiirre toisen maailmansodan jälkeisestä ajasta lähes tähän päivään asti. Sekä työnantaja- että työntekijäliitot ovat pystyneet yhdessä valtiovallan kanssa sopimaan asioista Me olemme liian pieni kansa riitelemään ja ajautumaan kauemmas toisistamme. Populismin nousu on tuonut…
Lue lisää

Vaaliteema 1: Yleisturva kaikkiin elämäntilanteisiin

Katso vaalivideo tästä. Vielä 1980-luvulla sosiaaliturvajärjestelmämme toimi loistavasti, tuottaen tulontasausjärjestelmän kautta hyvän sosiaalisen turvan ja matalat korot kohtuullisin kustannuksin. Kaikki muuttui 1990-luvun laman aikana. Sosiaaliturvajärjestelmässä säästettiin, kun valtion ja kuntien rahat loppuivat. Tällöin rakennettiin kannustinloukut, jotka vaikuttavat vielä tänäkin päivänä.…
Lue lisää

Valtuustoaloite Pride-liputuksesta Riihimäen kaupungissa

Helsinki Pride on Suomen suurin ihmisoikeustapahtuma ja yksi vuoden suurimmista yleisötapahtumista. Helsinki Pride -viikkoa juhlitaan jälleen ensi kesänä juhannuksen jälkeisellä viikolla 24.6.–30.6.2019. Viikon aikana järjestetään noin 90 erilaista keskustelutilaisuutta ja muuta tapahtumaa. Viikko huipentuu lauantaina 29.6. järjestettävää Pride-kulkueeseen ja Puistojuhlaan.…
Lue lisää

Vaihtoehtojen aika ei ole ohi

Tänä vuonna Hämeen Sosialidemokraatit kokooontui kevätkokoukseen Asikkalaan. Avauspuheenvuorossa nostin esiin sen, ettei vaihtoehtojen aika ole ohi. Sote- ja maakuntauudistuksessa osa hallituksen edustajista on alkanut perustella sote- ja maakuntauudistusta pakolla. Pakko on huonoin perustelu, aina on vaihtoehtoja. Alla on avauspuheenvuoroni piirikokouksessa,…
Lue lisää

Asemanseudustamme kasvua ja hyvinvointia

Riihimäki on vanha risteysasemakaupunki, joka on hengittänyt voimakkaasti rautatiensä ansiosta. Tänä päivänä pääradan ja moottoritien johdosta Riihimäki kuuluu voimakkaaseen kasvukäytävään Helsingin ja Tampereen välillä. Hyvä maantieteellinen sijainti ei pelkästään riitä. Nopeiden ja korkealaatuisten ratayhteyksien olemassaolo on meille elintärkeää. Kilpaillessaan nykyisistä…
Lue lisää

Riihimäen uuden strategian toteutuminen on mahdollista – Yhdessä tekemällä

Suomen itsenäisyyden 100-vuotis juhlavuoden teemana on ollut Yhdessä, Tillsammans. Riihimäellä on teeman mukaan päättäjät tehneet yhdessä töitä ansioituneesti. Jokaisella poliittisella puolueella on omat tavoitteet sekä arvot. Näiden sovittaminen yhteen ei aina ole helppoa, mutta se ei ole lainkaan mahdotonta, jos…
Lue lisää

Tulevaisuus syntyy kohtaamisista – myös Joulukadun avajaisissa.

Sain kunnian avata Riihimäen joulukadun tänä vuonna. Alla avajaispuheeni. En varmasti olisi osannut aavistaa pikkutyttönä, kadun kulmassa joulupukkia odotellessa, että joku päivä olen avaamassa tätä perinteistä riihimäkeläistä tapahtumaa. Kiitos tästä kunniasta vielä kerran!   Arvoisat kuulijat, joulun tunnelmaan virittäytyvät! Ilo…
Lue lisää

Polkuja tulevaisuuteen ei löydetä, ne tehdään. Yhdessä.

Tänään hämäläiset sosialidemokraatit kokoontuivat syyspiirikokoukseen asettelemaan askelmerkit seuraavalle vuodelle hyväksymällä mm. toimintasuunnitelman ensi vuodelle. Alla on kokouksen avauspuheenvuoroni. Kiitos kaikille onnistuneesta kokouksesta.   Arvoisa piirikokousväki! 100-vuotiaan Suomen juhlavuotena olemme kokoontuneet syyspiirikokoukseen tänne Tammelaan, Hämeen Härkätien varrelle. Kuluva vuosi on ollut…
Lue lisää

#RiPSPECT

Sain kunnian viedä kaupungin tervehdyksen Riihimäen Palloseuran gaalaan 4.11.2017. Olen useammassa tilaisuudessa puhunut siitä, kuinka tärkeää on ottaa kaikki eri toimijat mukaan ratkomaan kaupunkimme yhteisiä haasteita. Halukkuutta tähän on  ja tämä korostui myös Rips-gaalssa käydyissä keskusteluissa.  Alla on tervehdykseni, jonka…
Lue lisää

Nostetaan kissa pöydälle

On taas aika nostaa kissa pöydälle! Ministeri Antti Rinne, kansanedustaja Mikael Jungner ja Etlan tutkimusjohtaja Mika Maliranta keskustelevat tweet chatissa taloudesta ja eriarvoisuudesta keskiviikkona 25.2. kello 18.30 – 19.30. Myös sinulla on mahdollisuus osallistua keskusteluun Twitterissä hashtagilla ‪#‎TurvallinenSuomi‬! @MiiaNahkuri osallistuu…
Lue lisää