70 vuotta tärkeää työtä – paljon onnea Riihimäen Seudun Diabeetikot ry!

Ajatuksia ja näkökulmia

Riihimäen Seudun Diabeetikot ry juhli 70-vuotista taivaltaan 19.9.2026. Sain kunnian tuoda juhlaan Riihimäen kaupungin tervehdyksen. Puheessani nostin esiin yhdistyksen vuosikymmenten aikana tekemän arvokkaan työn, vertaistuen ja yhteisöllisyyden merkityksen sekä sote-järjestöjen ajankohtaisen tilanteen.

Alla juhlapuheeni kokonaisuudessaan.

Hyvä juhlaväki, hyvät Riihimäen Seudun Diabeetikkojen jäsenet ja ystävät, minulla on suuri ilo tuoda tähän 70-vuotisjuhlaan Riihimäen kaupungin onnittelut.

70 vuotta on kunnioitettava ikä yhdistykselle. Kun Riihimäen Seudun Diabeetikot perustettiin vuonna 1956, maailma ja suomalainen yhteiskunta olivat hyvin erilaisia kuin tänään.  Näiden vuosikymmenten aikana yhdistys on tarjonnut tietoa, toimintaa, liikuntaa ja yhteisiä kokemuksia monessa eri muodossa. 70 vuotta kertoo myös siitä, että myös yhdistys on osannut elää ajassa ja muuttua ihmisten tarpeiden mukana. Tänäänkin yhdistyksen toiminta tavoittaa eri-ikäisiä ihmisiä aina lapsista ikäihmisiin asti. 

Kaiken muutoksen keskellä yksi yhdistystoiminnan perustehtävä on säilynyt. Diabetesliitto kuvaa vertaistuen ytimeksi kokemusten jakamisen sekä sen, että ihminen tulee kohdatuksi, kuulluksi ja arvostetuksi. Yhdistys on mahdollistanut kohtaamisia ja ennen kaikkea tuonut yhteen ihmisiä, jotka ymmärtävät toistensa kokemuksia.

Juuri tällaiset yhteisöt ovat tärkeä osa Riihimäkeä. Sanomme usein, että Riihimäki tehdään yhdessä ja se syntyy kohtaamisissa. Kaupunkia rakennetaankin joka päivä yhdistyksissä, seuroissa, vapaaehtoistyössä ja ihmisten välisissä kohtaamisissa. Teidän 70-vuotinen historianne on tästä hieno esimerkki.

Haluaisin sanoa teille muutaman sanan toisesta roolista, sote-järjestöjen työntekijänä. Järjestöistä on viime aikoina käyty paljon julkista keskustelua, ja sote-järjestöjen tulevaisuuteen liittyy tällä hetkellä poikkeuksellisen paljon epävarmuutta. Voin hyvin kuvitella, että välillä oman yhdistyksen toimintaa on ollut vaikea tunnistaa siitä kuvasta, joka järjestöistä julkisessa keskustelussa on maalattu.

Sote-järjestöihin kohdistuvat leikkaukset ovat mittaluokaltaan todella suuria. Myös kunnat ja hyvinvointialueet ovat viestineet, ettei järjestöjen tekemälle työlle ole yksinkertaisesti korvaajaa. Jos toiminta loppuu, vaarana on menettää samalla vuosikymmenten ja jopa yli sadan vuosien aikana rakentunutta osaamista, yhteisöjä ja luottamusta. Sellaisen uudelleenrakentaminen olisi varsin haastavaa, ellei jopa mahdotonta. 

Siksi haluan sanoa teille tänään erityisen selvästi: teidän työnne on arvokasta ja sitä arvostetaan.

Uskon vahvasti siihen, että suomalaisella kansalais- ja järjestötoiminnalla on tulevaisuus myös tämän murroksen jälkeen. Toiminnan muodot voivat muuttua ja uusia tapoja joudutaan löytämään, mutta ihmisten halu auttaa toisiaan, toimia yhdessä ja rakentaa parempaa yhteiskuntaa ei katoa.

Teillä on takananne seitsemän vuosikymmentä työtä, lukematon määrä kohtaamisia ja monta sukupolvea ihmisiä, jotka ovat vieneet yhdistystä eteenpäin. Se on perintö, jonka varaan on hyvä rakentaa myös tulevaa.

Riihimäen kaupungin puolesta haluan kiittää kaikkia teitä vuosikymmenten työstä. Juhlapäivän kunniaksi kaupunki on myös kartuttanut yhdistyksen tiliä pienellä summalla ja näin haluamme osaltamme tukea arvokkaan työnne jatkumista.      

Lämpimät onnittelut 70-vuotiaalle yhdistykselle  ja ennen kaikkea paljon elinvoimaa ja yhteisiä vuosia myös tuleville vuosikymmenille!