
Kolmen päivän puoluehallituksen matka Brysseliin osoitti jälleen, miten laaja kirjo asioita EU:ssa ja NATOn pöydillä on – puolustusteollisuudesta aina Euroopan demokratiakehitykseen asti.
Ohjelmaan mahtui mm. tapaamiset komissaari Virkkusen, Suomen NATO- sekä EU-suurlähettiläiden kanssa ja useiden eri yhteistyötahojen kanssa.
Brysselissä käydyissä keskusteluissa eniten olivat esillä ajankohtaiset EU-asiat, kuten EU:n monivuotinen rahoituskehys, Suomen itärajan asiat ja Palestiinan tilanne.
Tapaamiset vahvisti kuvaa siitä, että Suomen edun mukaista olisi puolueiden kyky muodostaa yhteisiä tavoitteita EU-politiikassa– esimerkiksi tulevien EU:n rahoituskehysten suhteen, jonka neuvotteluprosessi on pitkä ja sen vaikutukset ulottuvat paljon pidemmälle kuin yhden eduskuntavaalikauden ajaksi. Siksi Lindtmanin esitys kutsua syksyllä kaikki eduskuntapuolueet neuvotteluihin yhteisistä tavoitteista on ajankohtainen ja tärkeä.
Iso kiitos Eero Heinäluoma ja Maria Guzenina sekä kaikille järjestäjille tästä vierailusta! EU:n merkitys avautuu aina eri tavalla paikan päällä. ![]()
Ja vaikka päivät oli täysiä, ehdittiin myös liikkua!
Reissun yksi huippuhetkistä oli opastettu juoksulenkki Brysselissä. Kiitos Maria L:lle tästä ja Antilla ja Mikolle lenkkiseurasta. Kiitos myös koko porukalle loistavasta matkaseurasta.


Kommentit