
Riihimäelle sijoittuva Naton johtamisjärjestelmäyksikkö on merkittävä ja historiallinen päätös. Tämä päätös on hieno uusi askel pitkäjänteisessä työssä puolustus-, turvallisuus- ja teknologia-alan vahvistamiseksi Kanta-Hämeessä.
Riihimäellä on jo vuosien ajan rakennettu osaamista ja yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Puolustusvoimat, viranomaiset, yritykset, oppilaitokset, maakuntaliitto sekä kaupunki ovat yhdessä kehittäneet toimintaympäristöä, jossa turvallisuus- ja teknologia-ala voivat kasvaa. Tällainen kehitys ei tapahdu nopeasti, vaan vaatii pitkäjänteistä sitoutumista, yhteistä tahtoa ja luottamusta.
Erityisen tärkeää on ollut se, että Riihimäellä puolustus- ja turvallisuusalan kehittämistä on tuettu laajasti yli puoluerajojen. Tämän kehitystyön on nähty olevan koko kaupungin yhteinen asia, jossa yhteistyö ja pitkäjänteisyys ovat ratkaisevia.
Nyt tehty päätös vahvistaa Riihimäen asemaa puolustus- ja turvallisuusalan osaamiskeskittymänä. Puolustus- ja turvallisuusalan kehitys synnyttää usein innovaatioita, joilla on käyttöä myös siviilipuolella.
Tällaiset yksiköt voivat toimia myös vetureina laajemmalle kehitykselle: osaamisen ja kansainvälisten verkostojen kasvaessa syntyy mahdollisuuksia yrityksille, tutkimukselle ja uusille investoinneille niin Riihimäellä kuin laajemmin Kanta-Hämeessäkin. Vaikutukset eivät rajoitu pelkästään Riihimäkeen, vaan ne näkyvät laajemmin myös Kanta-Hämeen elinvoimassa. Kun osaaminen, yritykset ja julkinen sektori toimivat yhdessä, syntyy vahva perusta kestävälle kasvulle.
Haluan lopuksi kiittää tästä merkittävästä päätöksestä sekä kaikkia niitä tahoja, jotka ovat olleet mukana mahdollistamassa sen syntymisen. Kiitos Puolustusvoimille ja puolustusministerille luottamuksesta sekä kaikille paikallisille ja alueellisille toimijoille – päättäjille, viranomaisille, yrityksille, oppilaitoksille ja yhteistyökumppaneille – jotka ovat omalla työllään olleet mukana vahvistamassa Riihimäen asemaa turvallisuus- ja teknologia-alan keskuksena.
Tämä päätös on hieno esimerkki siitä, mitä voidaan saavuttaa, kun yhteistyötä tehdään pitkäjänteisesti ja yhteisen tavoitteen eteen. Samalla se antaa vahvan perustan jatkaa työtä Riihimäen ja koko Kanta-Hämeen kehittämiseksi myös tulevaisuudessa.
Kirjoitus on julkaistu myös Aamupostissa, Hämeen Sanomissa ja Forssan Lehdessä.

Kommentit