Miia Nahkuri

Miian mietteitä

Jotta voi nähdä tulevaisuuteen, on historia tunnettava.

Sain kunnian puhua Tervalammen punaisten muistomerkillä vappupäivänä. Valitettavasti kurjuus, köyhyys, sisällissodat ja eriarvoisuus eivät ole hävinneet maailmasta. Työväenliikkeen on oltava nyt ja tulevaisuudessa muutosvoima Suomessa, mutta myös kansainvälisesti.

 

Arvoisat kuulijat, hyvät toverit!

 

Lähes päivälleen sata vuotta sitten eli Häme ja Suomi sen yhtä historian synkimpää hetkeä. Sisällissodan uhreista muistuttavat meitä Hämeessä lukuisat muistomerkit, joita löytyy jokaisesta pitäjästä sekä miltei jokaisesta kylästä.  Sata vuotta on pitkä aika yksittäisen ihmisen elämässä, mutta historiaa laajemmin tarkasteltuna se on kovin lyhyt. Yhä edelleen tämä ajanjakso historiassamme on arka asia. Tätä vuotta oli hädin tuskin ehditty elää ensimmäisiä päiviä, kun jo seurasin sosiaalisessa mediassa keskustelua, jossa kiisteltiin sisällissotaan johtaneista syistä. Osallistuin lauantaina Riihimäellä tilaisuuteen, jossa muisteltiin tuon synkän ajanjakson tapahtumia sekä sen jälkeistä aikaa. Juhlapuhujana toiminut Pentti Auvinen lainasi puheessaan viisaita sanoja: ”Antakaa anteeksi, mutta älkää unohtako”. Ajattelen, että se on se sama syy, miksi seisomme nyt tässä Tervalammella, punaisten muistomerkillä. Jotta voisimme antaa anteeksi, mutta emme saa unohtaa.

 

Olen reilun vuoden aikana käynyt Euroopassa useassa museossa ja näyttelyssä, jotka ovat kertoneet teoista ihmisyyttä vastaan. Kävin Budapestissa House of Terror-museossa, joka toi esiin sekä natsien ja neuvostovallan hirmutekoja Unkarissa. Museossa ollessani mielessäni pyöri koko ajan vain yksi ajatus: ”Kaikki tiesivät mitä tapahtui, miksei kukaan tehnyt mitään?” Kun lähdimme pois, isäni sanoi minulle jotain mikä pysäytti: ”Tulevatkohan seuraavat sukupolvet menemään uusiin museoihin? Museoihin joissa ihmetellään miten syyrialaisia ei pystytty auttamaan ja miksi Välimereen hukkui tuhansia ihmisiä?”

 

Valitettavasti sisällissodat, köyhyys, kurjuus ja sortaminen eivät ole kaikkialta maailmasta loppuneet. Olemme joutuneet todistamaan viime vuosina epätoivoisten ihmisten epätoivoisia tekoja myös täällä Euroopassa, kun ihmiset ovat etsineet toivoa paremmasta elämästä ja huomisesta. Välimerestä on tullut meidän aikakautemme valtava joukkohauta.

 

Maailman kriisit ja konfliktit näkyvät myös meillä Euroopassa terroritekoina ja turvattomuuden tunteena. Tämä on saanut osan ihmisistä haluamaan lisää muureja ja aitoja. Historian saatossa on rakennettu myös monenlaisia muureja, joiden vaikutukset ovat olleet kauaskantoisia. Berliinissä voi yhä edelleen ihmetellä, miten muuri on voinut jakaa ihmiset aivan erilaisiin maailmoihin ja vaikuttaa näin aivan tavallisten ihmisten elämään niin ratkaisevalla tavalla? Samaan aikaan yhtä maailman mahtavimmista valtioista johtaa ihminen, joka haluaa rakentaa lisää muureja. Näin maallikosta tuntuu siltä, että maailma kaipaisi enemmän ymmärrystä eri kansojen ja ihmisten välille. Siis enemmän siltoja kuin muureja.

 

Sodat iskevät aina myös siviileihin. Sodat jättävät jalkoihin ihmisiä, jotka ovat niihin vähiten syyllisiä. Suomen sisällissota kosketti kenties raskaimmin lapsia. Väkivaltaisuudet ja molemminpuolinen vihan lietsominen loivat pelon ja epävarmuuden ilmapiirin. Moni joutui pakenemaan kodistaan tai eroon vanhemmistaan. Lapsia päätyi myös osallisiksi varsinaisia sotatapahtumia. Yli 300 lasta kuoli taisteluissa, kenttäoikeuksien teloittamina sekä vahingonlaukauksien, tulipalojen ja räjähdysten uhreina.Syyrian sisällissodassa on kuollut yli 10 000 lasta. Meidän on opittava historiasta.

 

Sanotaan, että eri kansainväliset instituutiot ovat jonkinlaisessa kriisissä. Väitetään, että YK horjuu, koska esimerkiksi Syyrian kriisiin ei ole löytynyt ratkaisua sen avulla tai että EU on epäonnistunut pakolaispolitiikassaan. Nämä huomiot saattavat olla oikeita, mutta työväenliikkeen on oltava jatkossakin vahvana, kansainvälisenä yli valtioiden rajojen toimivana ja puolustettava yhteistyön merkitystä ongelmien ratkaisemiseksi. Ongelmat eivät tunne kansallisten valtioiden rajoja, sen vuoksi ratkaisut näihin löytyy myös yhdessä. Emme saa unohtaa oman kotimaamme historiaa, mutta samalla emme voi ummistaa silmiämme siltä, mitä tapahtuu tällä hetkellä maailmassa.

 

Jotta voi nähdä tulevaisuuteen, jotta voi ymmärtää, jotta sama ei toistuisi koskaan, on historia tunnettava. Näin ollen historian läpikäynti on myös eräänlaista työtä tulevaisuuden eteen. Vaikka arvet ovat yhä edelleen jollain tavalla olemassa yhteiskunnassamme, on Suomen tarina rohkaiseva monella tapaa. Vuoden 1918 jälkeen, on Suomi kehittynyt moderniksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Kuka olisikaan uskonut sata vuotta sitten, että tutkimusten mukaan Suomessa asuvat nyt maailman onnellisimmat ihmiset?

 

Työväenliike on aina ollut muutosvoima. Se on ollut sitä syntyessään taistelemaan köyhyyttä ja kurjuutta vastaan, tasa-arvon ja demokratian puolesta. Se on myös muutosvoima tänä päivänä eriarvoistumista vastaan, oikeudenmukaisuuden ja kohtuuden puolesta. Yhä edelleen meidän tulee taistella joka päivä tasa-arvon, vapauden ja solidaarisuuden puolesta meillä täällä Suomessa, mutta myös laajemmin maailmassa, jotta kaikki pysyvät mukana.