Miia Nahkuri

Miian mietteitä

Ikäihmisten palvelut seuraavan hallituksen kärkihankkeeksi

Viime viikolla Aamuposti uutisoi 28.2.2018 lehdessään Riihimäen kotipalvelun asiakaskyselyn tuloksista. ”Riihimäen kotihoidon asiakkaat antavat hyvät arvosanat saamastaan palvelusta. Kiitettävällä kouluarvosanalla toiminnan palkitsi 43 prosenttia. Kahdeksan ja seiskan arvoiseksi palvelun arvioi yhteensä 52 prosenttia. Tulokset ovat viime vuonna tehdystä asiakastyytyväisyyskyselystä.”

Tämä on huojentava ja hyvä uutinen. Kotihoidon tilanne on puhututtanut, huolestuttanut ja aiheuttanut harmaita hiuksia laajasti riihimäkeläisille ikäihmisille, työntekijöille, omaisille ja päättäjille useamman valtuustokauden ajan. Koko joukko sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia tekee työtä valtavan paineen alla jatkuvien muutoksien kourissa. Kiitos tämän kyselyn hyvistä tuloksista kuuluu heille. On tärkeää, että me viemme kaupungissa eteenpäin kehitystyötä ja kuulemme myös kotihoidon asiakkaita sekä työntekijöitä jatkossakin. Sote-lautakunnalle on annettava myös kiitosta aktiivisesta otteesta kotihoidon tilanteen käsittelyssä. Lautakunnan esityksiin pääsemme pureutumaan tarkemmin tämän kevään aikana. On tärkeää myös antaa kaikille kotihoidon työntekijöille täysi tuki ja työrauha heidän vaativalle ja haasteelliselle työlle.

Kotihoidon ongelmat ovat laajasti päivittäin esillä valtakunnallisesti usealla paikkakunnalla. Hämeessä on usealla eri paikkakunnalla tuskailtu aivan samanlaisten ongelmien kanssa ja muun muassa Janakkalassa päädytty palkkaamaan kotipalveluun lisää henkilöstöä reilusti. Tällä viikolla julkaistiin myös raportti, joka on Pohjoismainen vertailu hoitajien työpaineista. Tulokset eivät olleet mairittelevia Suomen kannalta. Väestön ikääntyessä entistä monipuolisemmat ikäihmisten palvelut on turvattava ja mieluiten niin, että jokaisella on mahdollisuus kodinomaiseen, turvalliseen asumiseen. Sote-uudistuksen yksi lähtökohdista oli vastata ikääntyvän Suomen haasteisiin. Tuli uudistusta tai ei, ikäihmisten palveluiden on oltava yksi seuraavan hallituskauden ”kärkihankkeista” aidosti.