Pienenkin työn vastaanottamisen pitää kannattaa

Heinäkuun lopussa Kanta-Hämeessä oli 9 595 työtöntä työnhakijaa ja työllisyyspalveluissa avoinna 510 työpaikkaa. Työttömiä oli siis laskennallisesti lähes 19 yhtä avointa työpaikkaa kohden. Luvut kuvaavat alueen vaikeaa työmarkkinatilannetta. Siksi kaiken työn vastaanottamisen pitäisi aina kannattaa.

Orpon hallitus poisti vuonna 2024 työttömyysturvan 300 euron suojaosan ja yleisen asumistuen vastaavan ansiotulovähennyksen. Aiemmin työtön saattoi ansaita 300 euroa kuukaudessa ilman, että palkka pienensi etuutta. Nyt palkkatulo vähentää sitä heti.

Hallitus perusteli päätöstä kokoaikatyöhön kannustamisella. Jo hallituksen omassa lakiesityksessä kuitenkin arvioitiin, että suojaosan poistamisen työllisyysvaikutukset jäisivät vähäisiksi ja osa-aikaisen työn vastaanottamisen kannusteet voisivat heikentyä. Vaikutusten arvioitiin kohdistuvan erityisesti naisiin sekä naisvaltaisille palvelualoille ja sosiaali- ja terveysalalle.

Nyt Laboren, Tampereen yliopiston ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimus osoittaa, että huoli osa-aikaisen työn vähenemisestä oli aiheellinen. Tutkimuksen mukaan suojaosat lisäsivät osa-aikaisen työn tekemistä työttömyyden aikana. Asumistuen suojaosa kasvatti osa-aikatyötä tekevien osuutta työttömien keskuudessa noin neljällä prosenttiyksiköllä eli 23–32 prosentilla verrokkiryhmään verrattuna. Suojaosat eivät myöskään heikentäneet myöhempää kokoaikaista työllistymistä. 

Sosiaalialan ammattilaisena tiedän, ettei pienessäkään työssä ole kyse vain euroista tai työllisyystilastosta. Työ voi tuoda arkeen rytmiä ja merkityksellisyyttä, vahvistaa luottamusta omiin kykyihin sekä auttaa pysymään kiinni yhteisöissä ja yhteiskunnassa. Se voi ehkäistä ulkopuolisuuden kokemusta ja avata tien seuraavaan työvuoroon tai pidempään työsuhteeseen.

Kaikille kokoaikainen työ ei ole työkyvyn, elämäntilanteen tai tarjolla olevan työn vuoksi mahdollista. Ihmisiä ei voida leikata töihin, joita ei ole tarjolla. Politiikalla voidaan kuitenkin vaikuttaa siihen, uskaltaako ja kannattaako ihmisen ottaa vastaan tarjolla oleva työ.

SDP on johdonmukaisesti esittänyt suojaosien palauttamista. Kun tutkimus osoittaa niiden lisänneen työntekoa heikentämättä myöhempää kokoaikaista työllistymistä, johtopäätös on selvä: suojaosat on palautettava.

Työttömyysturvan pitää rakentaa siltoja työhön, ei nostaa esteitä sen vastaanottamiselle.

Kommentit

Jätä kommentti