Riihimäki tehdään yhdessä – urheilun ja yhteisöllisyyden viikonloppu

Ajankohtaista,Ajatuksia ja näkökulmia

Peltosaaren urheilupuisto täyttyi viikonloppuna urheilusta, kannustuksesta ja yhdessä tekemisen ilosta. Lauantaina sain lausua Riihimäen kaupungin tervehdyksen Pohjola Seuracupin B-sarjan finaalissa sekä heittää avauspallon RPL:n ensimmäisessä nousukarsintaottelussa. Sunnuntaina Riihimäen Pallonlyöjät kruunasi upean viikonlopun varmistamalla nousunsa Ykköspesikseen. Kaupungilla riitti muitakin tapahtumia, ja riihimäkeläisten nuorten järjestämä Graniitti Hikoilee -festari toi Granitin aukiolle musiikkia ja hienoa tunnelmaa. Alla Seuracupin avajaisissa pitämäni puhe.

Arvoisat Seuracupin finalistit, urheilijat, valmentajat, kilpailun järjestäjät ja muu kisayleisö

Aivan ensimmäiseksi haluan kiittää mahdollisuudesta lausua muutama sana näiden kisojen avajaisissa Riihimäen kaupungin puolesta.

Lämpimästi tervetuloa Riihimäelle kaikille eri puolilta Suomea saapuneille joukkueille! Olette lunastaneet paikkanne täällä tämän kesän piirikilpailuissa, joten jo finaaliin pääseminen on hieno saavutus.

Pohjola Seuracupin on upea joukkuekilpailu: jokainen juoksu, hyppy ja heitto voi tuoda joukkueelle arvokkaita pisteitä. Tänään ei siis kilpailla vain omasta tuloksesta, vaan ennen kaikkea yhdessä oman seuran puolesta.

Yksi Riihimäen kaupungin tärkeimmistä arvoista on rohkeus, ja sitä tarvitaan myös urheilussa. Rohkeutta on lähteä tavoittelemaan voittoa, mutta yhtä lailla rohkeutta on yrittää parhaansa, haastaa itsensä ja uskaltaa tehdä näin epäonnistumisenkin uhalla. Jokainen askel, hyppy ja heitto tarjoaa mahdollisuuden ylittää omat rajansa ja oppia jotakin uutta itsestään.

Menestystä ei kuitenkaan mitata vain mitaleilla, sijoituksilla tai ennätyksillä. Se näkyy myös siinä, kuinka tuette ja kannustatte toisianne. Seuracupissa jokaisen suoritus on tärkeä ja jokainen urheilija on merkityksellinen osa joukkuetta. Juuri siitä syntyy tämän kilpailun hieno yhteishenki.

On myös ilo huomata, kuinka vastuullisuus näkyy seura- ja kilpailutoiminnassa aina liiton tasolta paikallisseuroihin saakka. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus nauttia urheilusta turvallisesti sekä tulla kohdelluksi yhdenvertaisesti ja kunnioittavasti. Nämä ovat tärkeitä asioita myös Riihimäen kaupungille. Haluamme olla kaupunki, johon jokainen voi tuntea olevansa tervetullut.

Meillä Riihimäellä on tapana sanoa, että Riihimäki tehdään yhdessä. Se näkyy erinomaisesti tällaisessa tapahtumassa. Kisojen järjestäminen vaatii valtavan määrän yhteistyötä, vapaaehtoistyötä ja ihmisiä, jotka käyttävät aikaansa yhteisen päivän onnistumiseksi.

Suuri kiitos Riihimäen Kiskolle, kilpailun toimitsijoille, valmentajille, huoltajille, yhteistyökumppaneille ja kaikille muille päivän mahdollistaville. Samalla haluan kiittää kaikkia teitä, jotka teette vuoden jokaisena päivänä arvokasta työtä lasten ja nuorten harrastamisen hyväksi. Seuratoiminta kehittää fyysisten taitojen lisäksi yhteistyökykyä, vastuunkantoa, sinnikkyyttä ja yhteisöllisyyttä.

Riihimäen kaupungin puolesta toivotan teille kaikille menestystä niin täällä Riihimäellä kuin myös muualla päin Suomea. Kannustakaa toisianne, nauttikaa kilpailusta ja tehkää tästä yhdessä ikimuistoinen päivä täällä Riihimäellä ja myöhemmin illalla Olympiastadionilla!