Miia Nahkuri

Ajankohtaista

Miia Nahkuri: "Kieltäisin nollatyösopimukset"

”Kieltäisin nollatyösopimukset”

Nimi, ammatti, kotipaikka, ikä, perhesuhteet?

Miia Nahkuri, palveluohjaaja (sosiaalipalvelut), Riihimäki, 28-vuotias, avoliitossa.

Miksi olet ehdolla?

– Olen toiminut useita vuosia kuntapolitiikassa. Kaupunginhallituksessa ja valtuustossa toimiessani olen huomannut, että asioihin voi oikeasti vaikuttaa. Tämä on kasvattanut halua vaikuttaa laajemmin päätöksentekoon.

– Olen sosiaali- ja terveysalalla työskennellessäni kohdannut eri-ikäisiä ihmisiä, joiden elämäntilanne on ollut erilaisista syistä johtuen vaikea ja haastava. Haluan saada heikommassa asemassa olevien äänet kuuluviin. Haluan myös olla mukana turvaamassa ja kehittämässä entistä parempia julkisia palveluita sekä olla tekemässä päätöksiä, joilla taataan hyvinvointivaltion jatkuvuus.

Minkä lain säätäisit ja minkä normin purkaisit?

– Säätäisin lain, joka kieltäisi nollatyösopimukset. Nollatyösopimuksella tarkoitetaan työsopimusta, joka sitoo työntekijän, mutta ei takaa työtä eikä palkkaa. Mielestäni on kohtuutonta, että moni joutuu tahdostaan riippumatta elämään jatkuvassa epävarmuudessa toimeentulonsa suhteen, vaikka on muodollisesti töissä. Myös muutaman viikkotyötunnin työsopimukset, joita käytetään esimerkiksi kaupan alalla, eivät takaa työntekijälle säännöllistä toimeentuloa. Näin ollen tulevaisuuden suunnittelu on mahdotonta.

– Normien purkamisen sijaan näkisin tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen kansalaisten kohtelun olevan tärkeämpi asia. Esimerkiksi sosiaalipalveluissa tulisi kuntien erilaisia käytäntöjä yhtenäistää muun muassa omaishoidontuen osalta.

Ennusteesi puolueesi vaalimenestyksestä?

– Tavoitteena on olla suurin puolue, johon mielestäni on realistiset mahdollisuudet.

Mitkä puolueet ovat seuraavassa hallituksessa?

– Suurin puolue lähtee neuvottelemaan tulevasta hallituskokoonpanosta. En lähtisi vielä arvioimaan tulevia hallituspuolueita, koska osa puolueista ei ole vielä edes julkaissut omia vaaliohjelmiaan ja tavoitteitaan.

Julkaistu Aamuposti-lehden paperilehdessä 19.1.2015 ”Kohti eduskuntavaaleja” -juttusarjassa, jossa esitellään kaikki Hyvinkään, Riihimäen, Hausjärven ja Lopen eduskuntaan pyrkivät ehdokkaat ja seurataan puolueiden ja ehdokkaiden valmistautumista kevään eduskuntavaaleihin.
Teksti: Pia Herme/ Aamuposti