Sote-palveluiden turvaaminen vaatisi joustoa, mutta hallitus ei suostu kuuntelemaan asiantuntijoita

Talouspolitiikan arviointineuvosto esitti, että hyvinvointialueiden alijäämien kattamisvelvoitteen aikarajaa tulisi joustavoittaa. Tämä riippumattomien asiantuntijoiden linjaus tukee niin opposition kuin monien muiden asiantuntijoiden näkemyksiä: palveluiden turvaaminen ei saa vaarantua lyhytnäköisten säästöjen vuoksi. Hallitus ei kuitenkaan ole halunnut kuunnella asiantuntijoita. Valtiovarainministeri Purra ja pääministeri Orpo ovat jo ilmoittaneet, ettei joustovaraa ole. Tämä päätös pakottaa hyvinvointialueet nopeisiin ja suuriin säästöihin, jotka voivat vaarantaa palveluiden saatavuuden ja heikentää kansalaisten hyvinvointia pitkällä aikavälillä.

Hyvinvointialueiden alijäämät eivät ole merkki sote-uudistuksen epäonnistumisesta, vaan menojen nousuun ovat vaikuttaneet ulkoiset tekijät, kuten yleinen hintatason nousu. Sote-uudistuksen tavoitteena oli paitsi hillitä kustannusten kasvua, myös vahvistaa ennaltaehkäisevää hoitoa ja kehittää perustason palveluita. Nämä tavoitteet ovat edelleen keskeisiä, jos haluamme kestävän ja toimivan sote-järjestelmän. Orpo-Purran hallitus on kuitenkin jo romuttanut hoitotakuun, leikannut tähän varatut rahat hyvinvointialueilta ja pidentänyt hoitoon pääsyn takarajaa kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen – vastoin hyvinvointialueiden ja asiantuntijoiden suosituksia.

Myös meillä Kanta-Hämeessä alijäämien kattaminen nykyisellä aikataululla on erittäin haastavaa ja vain täydellisen onnistumisen myötä Kanta-Hämeellä voisi olla pieni mahdollisuus alijäämän kattamiseen lain asettamassa aikataulussa. Tiukka aikataulu kiihdyttää muutosvauhtia, mikä on raskasta henkilöstölle ja herättää asukkaissa epävarmuutta palveluiden saatavuudesta. Hyvinvointialueet ovat osoittaneet kykenevänsä muutoksiin, mutta niille on annettava työrauha ja mahdollisuus pitkäjänteiseen kehittämiseen.

SDP painottaa ennaltaehkäisevän hoidon vahvistamista ja perustason palveluiden kehittämistä, sillä tämä on sekä inhimillisesti että taloudellisesti järkevää. Haasteista huolimatta Kanta-Hämeen hyvinvointialueella on onnistuttu torjumaan leikkaukset, jotka olisivat kohdistuneet suoraan hoitoon pääsyyn lääkäreiden ja hoitajien työpanoksen vähentämisenä. Oma Häme on saavuttanut merkittäviä onnistumisia ja kehittänyt toimintaansa monella osa-alueella, mutta ilman talouden joustoa pitkän aikavälin kehittäminen vaikeutuu merkittävästi.

Nyt tarvitaan vastuullista ja kauaskatseista talouspolitiikkaa, joka turvaa peruspalvelut ilman kohtuuttomia seurauksia henkilöstölle ja asukkaille.

Teksti on julkaistu mm. Hämeen Sanomissa 13.2.2025

Kommentit

Jätä kommentti